«I’ve set my folks on a vacation, / From friends I’ve drifted far apart, / And now the permanent dejection / Submerses nature and the heart. Inside this lodge, we’re left alone. / The woods are dreary and remote. / And sprouts of grass, like in the song, / Have overgrown each path ...»
«Pois annoin perheeni lähteä, / hajonneet ovat läheiseni. Ja / yksinäisyyden täyttämä nyt / luonto on ja sydämeni. Nyt vahtitupa jää vain meille. / Ei eksy kenenkään askeleet / sen teille umpeen kasvaneille, / jo polutkin ovat häipyneet. Ja meihin kahteen suruisesti ...»
«Viimeisen kerran kohtasimme / rantakadulla, niin kuin aina. / Nevan vesi oli korkealla, / tulva uhkasi kaupunkia. Hän puhui kesästä ja siitä että naisen / oli järjetöntä olla runoilija. / Oi, muistan tsaarin korkean talon / ja Pietari-Paavalin linnoituksen! — koska ilma ei en...»
«Palasin kaupunkiini — kyynelrauhasillani / tunnistan sen kuin lapsi — joka suonellani. Palasit? Kiirehdi niin ehdit ryypätä / kalaöljyn Leningradin jokilyhdyistä! Varo — joulukuun päivä on pahaenteinen / kuin tervaan sekoitettu keltuainen. Pietari! En tahdo vielä kuolla — sin...»