Taivaalla kuu tuskin hengissään
keskellä hauraiden pilvien virtaa.
Juro vartiomies palatsin luona
katsoo vihoissaan tornikelloon.
Uskoton vaimo on menossa kotiin,
hänen kasvonsa kovat, sulkeutuneet,
ja uskollista polttaa kaipuu,
jota unen tiukka syleily ei sammuta.
Ja mitä heistä? Viikko sitten huokaisin,
heitin maailmalle hyvästit. Mutta huoneessa
ilma oh tunkkainen ja lähdin puistoon
katsomaan tähtiä, koskettamaan lyyraa.
Стоит на небе месяц, чуть живой,
Средь облаков струящихся и мелких,
И у дворца угрюмый часовой
Глядит, сердясь, на башенные стрелки.
Идет домой неверная жена,
Ее лицо задумчиво и строго,
А верную в тугих объятьях сна
Сжигает негасимая тревога.
Что мне до них? Семь дней тому назад,
Вздохнувши, я прости сказала миру,
Но душно там, и я пробралась в сад
Взглянуть на звезды и потрогать лиру.