Ne villit vuodet sammuneet, ja saa
se rieha kantaa rankkaa krapulaa.
Ja niin kuin viini, menneet päivätkin
lyö vanhetessaan päähän vahvemmin.
Tie synkkä. Työtä vain ja murheitaan
tuo tulevaisen aava aalloillaan.
Oi ystävät, en kuolla sittenkään
nyt tahtoisi, vaan jatkaa elämää
ja ajatella, jäädä kärsimään;
ja nauttia saan vielä minäkin,
kun huolten kuohunnasta kohoisin:
juopuisin kauneudesta uudelleen,
ja unten vuoksi vuotais kyyneleet,
ja kenties, kun jo hämyyn peittyy maa,
rakkaus vielä kerran leimahtaa.
Безумных лет угасшее веселье
Мне тяжело, как смутное похмелье.
Но, как вино — печаль минувших дней
В моей душе чем старе, тем сильней.
Мой путь уныл. Сулит мне труд и горе
Грядущего волнуемое море.
Но не хочу, о други, умирать;
Я жить хочу, чтоб мыслить и страдать;
И ведаю, мне будут наслажденья
Меж горестей, забот и треволненья:
Порой опять гармонией упьюсь,
Над вымыслом слезами обольюсь,
И может быть — на мой закат печальный
Блеснет любовь улыбкою прощальной.